Lauluja

Tältä sivulta löydät muutamia näytteitä ohjelmistostani. Sivun sisältö elää ajan myötä, lisäilen uutta materiaalia kun ehdin. Voit siirtyä kappaleesta toiseen allaolevan soittimen nuolipainikkeilla.

Tältä sivulta löydät muutamia näytteitä ohjelmistostani. Sivun sisältö elää ajan myötä, lisäilen uutta materiaalia kun ehdin.

Fields of Athenry

Perinteinen "kapinalaulu". 1800-luvun puolivälissä Irlantia, tai ainakin alkuperäisväestöä, koetteli nälänhätä. Ihmiset joutuivat toisinaan rikkomaan brittihallinnon asettamia lakeja ja määräyksiä selviytyäkseen hengissä. Rangaistuksena oli usein karkotus, määränpäänä Van Dieman's Land (nyk. Tasmania) tai Australia. Laulussa mainittu Botany Bay on yksi näistä rangaistussiirtoloista.

All for me grog

Vanha kunnon juomalaulu, sopii tuopin kohotteluun porukalla. Laulun edetessä vaatteet ja muut releet päätyvät yksi toisensa jälkeen kaniin tai mihin lie juominkien rahoittamiseksi mutta ei se mitään, lystiä olla pitää! No, voisikohan tarinassa olla jokin opetuskin...?

Cliffs of Doneen

Kaunis vanha air jonka teksti ylistää läntisen Irlannin jylhiä maisemia. Mitä tästä voi sanoa, varmasti jokainen joka on käynyt paikan päällä vaikuttumassa näkymistä voi allekirjoittaa tekstin. Ja voihan tästä toki nauttia jo pelkästään melodian vuoksi!

Huomautus tekijänoikeudesta

Kaikki tällä sivulla olevat musiikkikappaleet ovat osastoa trad., siis musiikkina tekijänoikeudesta vapaita. Näihin tallenteisiin oikeudet ovat kuitenkin esittäjänä ja tallenteen tuottajana minulla. Annan luvan yksityiseen ja ei-kaupalliseen käyttöön. Nauttikaa!

Sami ja kitara